Yleistä

Ventelän VPK on Lohjan asemalle 15.9.1927 perustettu vapaaehtoinen palokunta. Sen värikkääseen historiaan kuuluu sammutussopimuksia, uusia ja käytettyjä ajoneuvoja, koulutusta, vapaa-ajan viettoa jne.

Tänään palokunnallamme on kolme ajoneuvoa, kuomullinen peräkärry, moottorivene trailereineen, metsäpalokärry, monenlaista kalustoa, paloasema ja Paloniemen VPK:n kanssa yhteinen kesänviettopaikka. Jäseniä palokunnalla on runsaasti ja suurin osa heistä on jakautunut eri osastoihin. Kustakin osastosta voit lukea lisää osastojen omilta sivuilta.

Palokuntamme sai aikanaan silloiselta Lohjan kunnalta käyttöön uuden asemarakennuksen joulukuussa 1976. Asemalta löytyy ajoneuvohallin lisäksi oleskelutiloja, päivystäjien lepotilat, saunatilat, huolto- ja letkunkuivaustilat sekä luokkatila ja toimisto. Asemaa on korjailtu aika-ajoin; viimeisimpänä vanhat hallien ovet muutettiin moderneiksi kauko-ohjattaviksi nosto-oviksi, punttisali uudistettiin, toimisto ja luokka maalattiin sekä sisustettiin uudestaan.

Palokuntamme sijaitsee Pohjois-Lohjalla aseman, Perttilän, Lempolan ja Muijalan taajamien kupeessa. Muutaman sadan metrin päässä Lohjanharjun päällä kulkee valtatie 25, eli tuttavallisemmin Hanko-Hyvinkää -tie sekä vieressä junanrata Hangosta Hyvinkäälle, joita pitkin liikkuu huomattavasti muun muassa irto- ja puutavaraa sekä vaarallisia aineita.

Helsinki-Turku moottoritie kulkee muutaman kilometrin päässä asemastamme. Toimintamme turvaa moottoritien käyttäjiä sekä tunneleissa että sinisen taivaan alla.